Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten Lapin alueella lumen sulamista saadaan vielä odotella. Lapin jokien virtaamien ennustetaan kääntyvän hiljalleen nousuun ensi viikolla tai sen jälkeen. Tulvaennusteet eivät ole muuttuneet merkittävästi viime viikosta, ja Lapin suurien jokien tulvahuippujen todennäköisimmät ajankohdat ovat ennusteissa edelleen toukokuun loppupuolella. Tämän hetken tulvaennusteet näyttävät monin paikoin keskimääräistä tulvaa myös niille vesistöille, joilla lunta on keskimääräistä enemmän. Syy tähän on sään hidas lämpeneminen, jolloin lumen sulaminen jakautuu pitkälle aikavälille. Jos sää lämpenee ennustettua nopeammin ja tulee ennustettua suurempia sateita, voivat tulvaennusteet muuttua merkittävästi.
Simojoella oli toinen tulvahuippu viikonloppuna. Tulvahuippu jäi selvästi pääsiäisen ajan ensimmäistä tulvahuippua pienemmäksi. Simojoen tulvavirtaama oli suurimmillaan Simon taajaman kohdalla 207 m3/s, mikä on puolet pienempi kuin keskimääräinen tulvavirtaama. Pienin havaittu tulvavirtaama on vuodelta 2004, jolloin tulvavirtaama oli 187 m3/s.
Tornionjoella Karungissa vedenkorkeus on ollut hitaassa nousussa. Pellossa vedenkorkeudessa on ollut pientä nousua, mutta vedenkorkeus on edelleen lähellä talven lukemia. Tulvahuippua ennustetaan toukokuun loppuun, ja huipun suuruus on todennäköisesti keskimääräinen tai hieman sitä pienempi. Tällä hetkellä maksimiennusteen mukainen tulvahuippu on jonkin verran viime vuoden tulvaa pienempi.
Muonionjoella vedenkorkeus on edelleen talven lukemissa. Vedenkorkeuden ennustetaan kääntyvän nousuun ensi viikon lopulla. Tulvahuippua ennustetaan toukokuun loppuun, ja huipun suuruus on keskimääräinen tai hieman sitä suurempi. Suurempikin tulva on edelleen mahdollinen, koska lunta on keskimääräistä enemmän.
Ounasjoella Marraskoskella vedenkorkeus on ollut hitaassa nousussa, mutta nousu on kylmän sään seurauksena pysähtynyt. Nousun ennustetaan jatkuvan ensi viikolla sään lämmetessä. Myös ylempänä Ounasjoella, Könkäällä, on vedenkorkeus noussut jonkin verran talven tasosta. Ounasjoen tulvahuippua ennustetaan toukokuun loppupuolelle. Huipun suuruus on Ounasjoen yläosalla keskimääräinen tai hieman keskimääräistä suurempi. Ounasjoen alaosalla tulvahuippu on keskimääräinen tai keskimääräistä pienempi. Kittilässä vahinkorajan ylittymiseen on tämän hetken ennusteiden mukaan noin 25 % todennäköisyys.
Kemijoen vesistöalueella Kemijärven vedenkorkeuden ennustetaan kääntyvän nousuun ensi viikolla, kun järven tulovirtaama kasvaa. Rovaniemellä tulvahuipun ennustetaan jäävän keskimääräistä pienemmäksi. Tällä hetkellä myös maksimiennuste jää selvästi vahinkorajan alapuolelle. Tulvahuipun ajankohta on toukokuun lopussa.
Ivalojoella vedenkorkeus Pajakoskella on hieman noussut talven tasosta. Tulvahuippua ennustetaan toukokuun loppupuolelle, ja huipun suuruus on todennäköisesti keskimääräinen. Koska valuma-alueella on paljon lunta, on suurempikin tulva edelleen mahdollinen.
Tenojoella vedenkorkeus on vielä talvisissa lukemissa. Tulvahuippua ennustetaan touko-kesäkuun vaihteeseen, ja huipun suuruus on todennäköisesti keskimääräistä suurempi. Tenojoen valuma-alueella lunta on keskimääräistä enemmän.
Tornionjoen alaosalta jäät ovat edeltävän viikon aikana monin paikoin lähteneet aiheuttamatta ongelmia. Muonionjoella ja Tornionjoen yläosalla Ruotsin puolella jäät ovat vielä pääosin paikoillaan. Myös Ounasjoella, Ivalojoella ja Tenojoella jäät ovat vielä pääosin paikoillaan. Lapin ELY-keskus muistuttaa, että vesistöissä paikoillaan olevat jäät ovat voivat olla heikkoja. Auringon paiste ja jään alla virtaava vesi heikentävät jääkantta nopeasti, ja paksultakin vaikuttava jää voi pettää kulkijan alta. Kevätjäillä liikkumisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta sekä varustauduttava asianmukaisin varustein.
Varaudu tulviin ajoissa – kiinteistöjen tulvasuojaus on omistajien vastuulla
Tulviin varautuminen on syytä hoitaa kuntoon joka kevät hyvissä ajoin ennen tulva-aikaa. Vastuu kiinteistöjen tulvasuojelusta on kiinteistöjen omistajilla. Siirrä pois alavilta rannoilta veneet ja muut irtaimet rakenteet. Suunnittele etukäteen, miten suojaisit oman kiinteistösi tulvalta. Ohjeita omatoimiseen varautumiseen on koottu Lapin ELY-keskuksen tulvasivulle.
Seuraava viranomaisten tulvakokous on 13.5.2025, jonka jälkeen julkaistaan tiedote.