Puutarhakasvien taimien ja tarvikkeiden myynti kasvaa räjähdysmäisesti verkossa. Pelkästään Hankkijan verkkokaupassa myynti on kasvanut viiden vuoden takaisiin lukuihin verrattuna lähes 120 prosenttia. Hankkija on Suomen suurin puutarhamyymäläketju, jonka valikoimassa on 1 500 erilaista puutarhakasvia. Verkkokaupan lisäksi myymälöitä on noin 50 eri puolilla Suomea.

– Sesonki alkoi jo huhtikuun puolella ja verkkokaupan luvut ovat erittäin lupaavia. Myymme tänä vuonna tuhansia puutarhakasveja verkkokaupassa, sanoo Hankkijan puutarhakaupan osastopäällikkö Outi Jokinen.

Hänen mukaansa verkkokaupan suosiota selittää ostamisen helppous ja kuluttajien hyvä ostokokemus. Hankkijan verkkokaupassa on paljon tietoa sekä syötävistä että koristekasveista. Kasvienvalintaoppaan avulla asiakas voi suodattaa kasveja kasviryhmän, kasvupaikan, kukan värin, kukinta-ajan, menestymisvyöhykkeen ja kasvin korkeuden perusteella.

– Tuotteet on pakattu niin hyvin, että ne taatusti kestävät kuljetusta. Lisäksi kasvit on kasteltu etukäteen. Näin varmistamme, että asiakas saa hyvälaatuisen tuotteen, eikä taimen kunnosta johtuvia palautuksia tule, Jokinen kertoo.

– Varsinkin mullat ja lannoitteet sekä tuija-aidan tuijat ovat helposti aika painavia. Kaikilla ei ole myöskään peräkärryä käytössä, joten verkkokauppa sopii tällaisiin ostoksiin erinomaisesti, hän jatkaa.

Hankkija avasi oman verkkokaupan viljelijöille jo vuonna 2001 ja kuluttajien verkkokaupan 2012. Kuusi vuotta sitten myyntiin tulivat myös kasvit, joiden valikoima on jatkuvasti laajentunut. Tämän vuoden uutuutena verkkokaupassa ovat kausikukat.

– Epäröimme aluksi sitä, että haluavatko kuluttajat ostaa kasveja verkosta. Moni oli kuitenkin tottunut hankkimaan ne myymälästä ja ajattelimme, että asiakkaat haluavat valita taimet itse. Epäilymme osoittautui nopeasti vääräksi taimikaupan lanseeraamisen jälkeen, sillä asiakkaat luottavat taimiemme laatuun, Jokinen sanoo.

Hankkija täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Puutarhakasvit ja -taimet ovat olleet yrityksen valikoimissa lähes alusta asti. Hankkija-konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 830 miljoonaa euroa.

source

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *